Seuraavaan kertaan Namibia!
Moikka!
Aika vierähti ihan silmien räpäyksessä. Nyt oon jo takas Suomessa ja ensimmäiset koulupäivät takana. Nää viimoset kolme kuukautta on ehdottomasti ollu miun elämän parasta aikaa. Kasvoin ammattillisesti paljon. Varmasti Suomessa tehdyssä harkassa olisin oppinu paljon enemmän teoriaa ja työskentelytapoja, mutta tuolla työskentely opetti paljon henkisesti ja yllättäen aseptiikasta, mahdollisuutta hyvään aseptiikkaan ei ollut, mutta kokoajan tuli päässä kerrattua miten tulisi tehdä. Pääsin harjottelemaan paljon kädentaitoja esim. tikkausta ja mm. kanylointi onnistuu nyt jo huomattavasti paremmin. Pääsin näkemään sellaisia potilastapauksia, joita Suomessa ei todennäkösesti tuu ikinä vastaan, niin päivystyksessä kuin esim. leikkaussalin puolella. Aina kun kohdalle sattui joku vakavampi potilastapaus niin oli hyvä huomata, että pystyn työskentelemään silti rauhallisesti ja järkevästi.
En voi muuta kun suositella kaikille vaihtoon lähtöä kenellä vaan mahollisuus on. Namibia oli kaikin puolin positiivinen kokemus, joten suosittelen lämpimästi! Ne ketkä miettii, että uskaltaako Afrikkaan lähtee tai onko siellä turvallista. Mie ainanki tällä kokemuksella sanoisin Namibiasta, että ehdottomasti uskaltaa! Myö liikuttiin aika vapaasti siellä eikä mitään vaaratilanteita ollu. Täytyy vaan pitää järki päässä. Esimerkkinä löydettiin muutama luotettava taksikuski kenelle soiteltiin ilta ja yö aikaan, sillon kun ei oo turvallista ottaa kadulta taksia.
Meijän koulu (XAMK) tekee yhteistyötä Namibian yliopiston kanssa, joten paljoa vaivaa lähtö ei meiltä lopulta vaatinut. Tehtiin muutama tehtävä etukäteen, haettiin apurahaa koululta sekä otsakorpisäätiöltä sekä haettiin viisumi Suomen lähetystöstä. Jos ite mietit lähtöä niin saa rohkeesti tulla kysyy neuvoa vaikka sähköpostilla (essimirjam@gmail.com).
Viimeisellä viikolla Namibiassa käytiin vielä Home of Good Hopessa sanomassa heipat. Toivottavasti sinne pääsee vielä takasin joskus. Ihmisten vilpittömyys ja ilo on siellä niin tarttuvaa! Itkuhan siinä pääs kun taksista vilkutti viimeset heipat...
Käytiin myös sanomassa heipat sairaalalle. Vietiin lastenosastolle vaatteita Suomesta, siellä oltiin tosi kiitollisia. Oli ihanaa nähdä se keskonen mistä kerroin aijemmin, kenen äiti yritti aborttia n. 30. raskausviikolla, mikä käynnisti lopulta synnytyksen. Harjottelun alussa hää paino reilu 1000g ja nyt oli jo tommonen pullukka vauva!
Aika vierähti ihan silmien räpäyksessä. Nyt oon jo takas Suomessa ja ensimmäiset koulupäivät takana. Nää viimoset kolme kuukautta on ehdottomasti ollu miun elämän parasta aikaa. Kasvoin ammattillisesti paljon. Varmasti Suomessa tehdyssä harkassa olisin oppinu paljon enemmän teoriaa ja työskentelytapoja, mutta tuolla työskentely opetti paljon henkisesti ja yllättäen aseptiikasta, mahdollisuutta hyvään aseptiikkaan ei ollut, mutta kokoajan tuli päässä kerrattua miten tulisi tehdä. Pääsin harjottelemaan paljon kädentaitoja esim. tikkausta ja mm. kanylointi onnistuu nyt jo huomattavasti paremmin. Pääsin näkemään sellaisia potilastapauksia, joita Suomessa ei todennäkösesti tuu ikinä vastaan, niin päivystyksessä kuin esim. leikkaussalin puolella. Aina kun kohdalle sattui joku vakavampi potilastapaus niin oli hyvä huomata, että pystyn työskentelemään silti rauhallisesti ja järkevästi.
En voi muuta kun suositella kaikille vaihtoon lähtöä kenellä vaan mahollisuus on. Namibia oli kaikin puolin positiivinen kokemus, joten suosittelen lämpimästi! Ne ketkä miettii, että uskaltaako Afrikkaan lähtee tai onko siellä turvallista. Mie ainanki tällä kokemuksella sanoisin Namibiasta, että ehdottomasti uskaltaa! Myö liikuttiin aika vapaasti siellä eikä mitään vaaratilanteita ollu. Täytyy vaan pitää järki päässä. Esimerkkinä löydettiin muutama luotettava taksikuski kenelle soiteltiin ilta ja yö aikaan, sillon kun ei oo turvallista ottaa kadulta taksia.
Meijän koulu (XAMK) tekee yhteistyötä Namibian yliopiston kanssa, joten paljoa vaivaa lähtö ei meiltä lopulta vaatinut. Tehtiin muutama tehtävä etukäteen, haettiin apurahaa koululta sekä otsakorpisäätiöltä sekä haettiin viisumi Suomen lähetystöstä. Jos ite mietit lähtöä niin saa rohkeesti tulla kysyy neuvoa vaikka sähköpostilla (essimirjam@gmail.com).
Viimeisellä viikolla Namibiassa käytiin vielä Home of Good Hopessa sanomassa heipat. Toivottavasti sinne pääsee vielä takasin joskus. Ihmisten vilpittömyys ja ilo on siellä niin tarttuvaa! Itkuhan siinä pääs kun taksista vilkutti viimeset heipat...
Käytiin myös sanomassa heipat sairaalalle. Vietiin lastenosastolle vaatteita Suomesta, siellä oltiin tosi kiitollisia. Oli ihanaa nähdä se keskonen mistä kerroin aijemmin, kenen äiti yritti aborttia n. 30. raskausviikolla, mikä käynnisti lopulta synnytyksen. Harjottelun alussa hää paino reilu 1000g ja nyt oli jo tommonen pullukka vauva!
TÄSSÄ HÄN ON! 😍
Tää reissu ei ois ollu mitää ilman mahtavia ystäviä! Osalle piti sanoo heipat, mutta onneks osan sain mukanani Kotkaan!
NIMITTÄIN NÄMÄ TYTÖT! 💗
Kiitos kaikille, ketkä jaksoo lukee näitä miun höpötyksiä.
Namibian lomaa odotellessa,
Essi 💕
Kommentit
Lähetä kommentti